perjantai 31. heinäkuuta 2015

Bussiralli, penkkikilpa

Mä oon liikuttunu.
Tosi onnellinen.
Kiitollinen.

Tänään mä oon lukenu läpi kaikki teidän kommentit.
Kaikki jaot.
Kaikki kommentit jaoista.
Kaikki viestit.

Ei yhtään negatiivista.
Ei yhtään vastaan nousevaa sanaa.

Puhdasta uskoa ihmisyyteen.

Oon aika sanaton.
Mut aion nyt löytää sanoja.

Se, miten paljon huomiota mun ja Ritvan kohtaaminen on saanu on käsittämätöntä ja absurdia.
Mun on vaikee ymmärtää tätä kaikkea. Vaikee käsitellä tätä kaikkea.

Mä oon aina ollu ihminen joka uskoo kohtaloon.
Siihen, et kaikki tapahtuu tarkotuksella.
Et kaikella on merkitys.

Ja tän piti mennä nyt just näin.
Koska ilman tätä mä en ehkä ois tarttunu tähän aiheeseen ja nyt mun on vähän pakko.

Tätä mä en voi jättää roikkumaan.

Tosi moni teistä sanoi, et Bussiralli avas teidän silmät mahdollisuuksille.
Elämän pienille iloille ja itseluoduille onnen hetkille.

Joten mä pyydän teiltä enää tätä:

Tervehdi sun naapuria.
Hymyile tuntemattomalle julkisissa.
Pistä sun puhelin taskuun ja ihmettele maailmaa.
Istu välillä vieraisiin pöytiin.
Laula ja tanssi keskellä kaupunkia.
Auta jotain joka tarvii apua.
Tutustu joka päivä uuteen ihmiseen.

Elä jokainen hetki niin ettei sun tarvii koskaan miettiä et "mitä jos".

Koska jossittelu ei auta.

Mäkin unohdin sen hetkeks.

Mä kuljin kasvot katukivetyksiä tutkien ja kuulokkeet korvilla.
Mä unohdin kohdata ihmisiä.

Mikä sit muuttui?
Mikä sai mut muistamaan et mun ympärillä on hirvee määrä ihania ihmisiä joita mä en vielä tunne?

Pikku Prinssi - Naiviuden puolustus
Esitys joka muutti kaiken.
Muuttaa edelleen kaiken.

Me ollaan tehty esitys pienistä ihmisistä isojen ihmisten maailmassa.
Ja se sai mut muistamaan et mä en oo pieni ihminen täällä yksin.

Mun läheisiä ei oo vaan ne ihmiset joita mä nään joka päivä, joita mä kutsun mun perheeks tai ystäviks.
Mun läheisiä on ne ihmiset jotka on sillä hetkellä lähellä.

Hän kenen viereen mä istun bussissa ja hän kenen edessä mä seison kassalla.
Hän joka katsoo mua silmiin kadulla ja hän joka hipasee mua vahingossa.
Hän jonka kanssa mä vaihdan sanoja ja hän jonka kahvikupista mä juon.

Ja mä toivoisin, et ainakin osa teistä joihin bussiralli, penkkikilpa, Ritva ja minä vaikutettiin ryhtyis mun läheisiks tunniksi ja kahdeksikymmeneki minuutiksi.

Tää ei oo mainos.
Tää on vilpitön kehotus.

Tuu kattomaan.

Koska kuten ohjaajamme Pauli Patinen sanoi:
                Teatterilla voi ja vittu pitää voida vaikuttaa ihmisiin.

Ja tää esitys vaikutti muhun.
Ja se on vaikuttanu moniin niistä kahdestasadastakymmenestä ihmisestä jotka onnekkaasti mahtuivat katsomaan sitä Huopalahden asematilaan heinäkuussa. 
Ja ilman tätä esitystä, bussirallia ei ois ehkä koskaan syntyny.
Tän esityksen voi nähdä vielä kolmesti.
Enää kolmesti.

Viimeisen kerran koskaan Mustikkamaan Kesäteatterissa 11.8. klo 16

Mustikkamaalla lipuista sä maksat just sen verran kun sä pystyt.
Sen verran kun sä haluat.
Sen verran kun sun tulot antaa periks.

Me otetaan kiitollisena vastaan jokainen pienikin lahjoitus.
Ja me otetaan maksuna vastaan vaikka vaan hymyn, jos se on se mihin sä pystyt.

Koska teatteri kuuluu kaikille.  

Varaa liput joko naiviudenpuolustus@gmail.com tai 041 7077363.

Jos sä laitat sähköpostia, jos sä soitat, mä oon se joka sulle vastaa.
Ja mä oon äärimmäisen liikuttunu, todella onnellinen ja ikuisesti kiitollinen et sä haluut tulla jakamaan meidän esityksen viimeset hetket mun kanssa.

Elämä on ralli mut meidän ei tarvii kiiruhtaa.
Eletään sen mukasesti.

Facebook-tapahtumat:


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kiitos elämäni miehet

Mä oon aina sanonu, etten mä tarvii miehiä mun elämään.
Mä pärjään yksin enkä tarvitse apua, kiitos. 

Kuitenkin suurin osa mun elämän isoimmista käännekohdista ovat olleet miesten ansiota.
Syytä.

Tämä on avoin kiitoskirje teille.

Kiitos sille miehelle, jonka ansiosta mä olen tässä maailmassa.

Kiitos, että sä olet juuri sinä.  
Kiitos, että sä aina tuet mua siitäkin huolimatta, ettet sä välttämättä ajattele samoin. 

Sä oot kyseenalaistanut valintoja ja se on ollut tärkeää.
Se on saanut mut miettimään. 

Ja tajuamaan, että mä teen oikeita valintoja vaikket sä ole kaikkia hyväksynyt.

Ne on mun valintoja. Mun virheitä.

Ja mä kannan vastuun. 

Kiitos, että sä rakastat mua silti ehdoitta.


Kiitos sille miehelle, jota mä saan kutsua mun veljeksi. 

Kiitos siitä pisteestä missä me ollaan nyt.
     Kiitos, että me ollaan ystäviä.

Mä oon pahoillani, etten mä oo aina läsnä kun sä tarviit mua ja mä oon pahoillani ettet sä oo aina läsnä kun mä tarviin sua, mutta me ollaan kuljettu pitkä matka niistä kahdesta eroperheen lapsesta mitä me joskus oltiin.

     Kiitos, että sä oot ylpeä musta.
     Kiitos, että mä saan olla ylpeä susta.

Kiitos, että sä oot olemassa.

Kiitos sille miehelle, joka ensimmäisenä otti mua kädestä kiinni.

Sä olit vasta poika sillon. 
Miten kaksi niin nuorta voi edes kuvitella, että oltais yhdessä aina?

Kiitos sille miehelle, joka kiusas mua kunnes mä murruin. 

Sä teit musta voittamattoman.

Kiitos sille miehelle, kehen mä kerran rakastuin.

Kiitos, että sä jaksoit sen kaiken. 

Mun typerät temput.
Sen, että mä olin aina humalassa.
Etten mä osannu näyttää mun tunteita ilman viinaa.

Sen, kun mä lähdin sun parhaan ystävän mukaan. 
Kahdesti.

Kiitos, että sä silti välitit.

Kiitos, että sä laitoit mulle viestiä illalla ennenkun mentiin nukkumaan ja kiitos, että sä laitoit mulle viestiä aamulla ennenkun mä ehdin edes herätä.

Kiitos siitä, että sä särjit mun sydämen.

Kiitos sille miehelle, joka näytti mulle mitä oikea ystävyys on.

Kiitos, että sä jaksat mua sillonkin kun sä et oikeesti jaksa. 
Kiitos, että sä uskot muhun silloinkin kun kukaan muu ei usko.
Kiitos, että sä sanoit et mä pystyn tähän jos mä oikeesti haluan.
Kiitos, että sä sanot aina oikeet sanat, sillonkin kun ne satuttaa, etkä koskaan valehtele mulle.

Kiitos, että sä seisot siinä edelleen.

Kiitos sille miehelle, joka otti tuntemattoman pienen tytön töihin.

Kiitos arvokkaista kokemuksista ja niistä kehuista mitä sulta aina sain. 
Kiitos, että sulla on aina mulle paikka auki.

Kiitos sille miehelle, joka otti mut kouluun.

Kiitos, ettet sä ollut koskaan paikalla. 
Kiitos, että sä annoit mun tietämättäsi mennä rikki.
Mä tarvitsin sen pahan olon korjatakseni mun elämän.

Kiitos sille miehelle, joka haki mut pois aina, kun mä en enää pysynyt pystyssä.

Kiitos, että sun auto kulki sillonkun mä en enää kulkenut. 
Kiitos, ettet sä koskaan pyytänyt multa mitään.

Kiitos sille miehelle, jonka vierestä mä heräsin joulukuussa 2013.

Tietämättäsi sä sait mut tajuamaan kuinka kaulaa myöten paskassa mä pyörin.
Sä varmasti luet tän tekstin, muttet tiedä että mä puhun susta. 
Sä oot se syy miksi tää blogi on olemassa. Laukaisija sille, että tää vuosi on olemassa.

Kiitos siitä, ettet sä herännyt kun mä lähdin.

Kiitos sille miehelle, johon mä viime kesänä ihastuin.

Mun piti saada muistutus siitä, että mä osaan yhä tuntea. 
Etten mä ole kokonaan rikki.

Kiitos, että sä annoit mun olla hankala.

Kiitos sille miehelle, jonka kanssa nyt saan tehdä töitä.

Kiitos, että sä otit mut mukaan vaikkei me tunnettu. 
Kiitos, että sä vedit mut takasin vaikket tiennyt mun juoksevan pakoon.
Kiitos, että sä uskot muhun. 
Luotat muhun.

Mulla on kiitollinen olo.
Kiitos, että meistä on tulossa, tullut, ystäviä.

Kiitos sille miehelle, joka on vielä matkalla.

Kiitos, että sä tulet mun maailmaan. Kiitos, että sä olet. Kiitos, että sä otat kädestä kiinni, vaikka mä väitän etten halua. Kiitos, että sä murrat mun muurit. Kiitos, että sä jaksat mun typerät temput. Kiitos, että sä jaksat mua silloinkin kun mä en jaksa. Kiitos, että sä kehut mua vaikken mä ansaitsis niitä. Kiitos, että sä et anna mun mennä rikki. Kiitos, että sä et koskaan pyydä multa mitään, mitä mä en voi antaa. Kiitos, että sä annat mun nukkua lauantaina pitkään. Kiitos, että sä annat mun olla hankala. Kiitos, että sä vedät mut takas kun mä yritän juosta pakoon.


Kiitos, että sä ymmärrät sillonkin kun mä en enää ymmärrä.
Kiitos, että sä annat mun elää mun omien voimavarojen mukaan.
Kiitos, että sä annat mun olla vapaa ja tulla silti kotiin.

     Kiitos, että sä tuut niin hitaasti, että mä ehdin selvittää kuka mä oon.


Kiitos elämäni miehet